Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
----
Kirjoittaja
Kaikenlaista mukavaa tekstiä, paljon musiikista, ehkä yhteiskunnasta ja sivarista. Rokkarin elämää siis
-----
[ Taiteilijan elämää. ]
27.04.2009 - 09:20

Heij taas pitkästä aikaa. Näköjään kukaan ei taaskaan ole kaivannut mua, hehheh.. jo vappu alkaa lähestymään, ja muutenkin ihanan aurinkoinen keli ollut. Fiilis on korkealla.

Nyt kaikki vaan puistoihin hengailemaan, täyttäkää kaikki suomen puistot, ja juokaa juokaa. :D

MM-kisatkin jo polkaistu käyntiin. Mukavalta näytti Suomen peli, olisikohan tällä joukkueella mahdollisuudet jopa kultaan, kun ottaa huomioon, että eihän 95-kultajoukkueessakaan ollut paljon NHL miehiä.

Nyt voisi olla kovan yllätyksen paikka.

 

Joo, ei tässä tällä kertaa muuta.

20.04.2009 - 22:53

Taas jäänyt vähän kirjoittelu. Tullut kipeiltyä pikkuisen, mut nyt taas jotenkin kunnossa. Kiva kun luette tätä. hehheh. Pitää sitten jatkaa tätä kirjoittelua. Olin jo vähällä lopettamassa.

Jees, Pääsiäinenkin jo meni. Kävin vanhemmilla, syötiin lammasta. Olin ihan mukavaa. Tosin nyt viime aikoina on ruvennut mietityttämään. Olenkohan mä ajautumassa johonkin syömishäiriöön. Hah, en oo kyllä hirveästi kuullut pojista jolla olis syömishäiriö. Mutta musta tuntuu vaan, että en syö tarpeeksi. Ja liikun kuitenkin aika paljon.

Normaaliin päivään kuuluu lounas töissä, syön pelkästään jotain salaattia. Aamulla en oikein koskaan saa syötyä. Töissä kyllä heti tulee juotua teetä, ja sellasta. Vettä juon aika paljon päivän aikana. Pari litraa kuluu jo töissä.

Kun pääsen himaan, ni välillä en edes syö mitään, vaan rupean heti jotain puuhailemaan, ja tavallaan niinkuin unohdan syödä.  Jostain syystä annan sitten viikonloppuna itselleni luvan mässyttää oikein kunnolla.  Nojaa, ei tää kyllä kovin terveelliseltä kuulosta. Pitäsköhän tässä huolestua. No ei mulla kyllä mitkään luut näy, enkä muutenkaan ihan anorektiselta näytä.

Tosin oon nyt vähän kiinnostunu vetää kolmen päivän mehupaaston, ja sitä varten olen ehkä tietämättäni alottanut vähän tollasen kasvispitoisemman mutta kalorimäärältään vähemmän ruokavalion. Tuo mehupaasto kuulostais kyllä jännältä. Keho puhdistuisi ja kaikki kuona-aineet häviäis. Hah, eli toisin sanoen, voisin paastota , ja siten puhdistaa kehon, että voisin juoda alkoholia entisestään enemmän. :DDD hahah, nojee.

Tänään ostin sellaista biotta mehua. Rypälejuomaa. Pitääpä aamulla kokeilla. Mutta nyt pois koneelta. Moroooo

04.04.2009 - 21:51

Olipas yö. Tuli kaverin kanssa vähän sekoiltua, ei nyt mitään kummempia kylläkään, mutta juotiin meillä kaljaa, ja valvottiin koko yö. Noh, ei me ihan pelkällä kaljalla valvottu. Mutta oli todella hauskaa, juttua riitti. Silloin olin todella onnellinen. Myöhemmin tänään päivällä tuli kyllä aika masis fiilis.  Kaikki jotenkin yhtäkkiä purkautui ihmeellisesti. Muistelin yhtä tyttöä, ja kertoilin kaverilleni juttuja siitä kun oltiin sen tytön kanssa yhdessä. Eipä olisi taaskaan pitänyt muistella mitään. Saa vain pahan olon aikaan. Mun mielestä rakkaus säilyy aina. Näin on mulle käynyt, vaikka en saa olla enää hänen kanssaan yhdessä. Hänellä on jo toinen, joten en tule koskaan saamaan häntä takaisin. Tyydyn sitten vain tähän, että saan unelmoida ja muistella vanhoja. Sanoinkin hänelle silloin, että tulet olemaan aina sydämesäni, en tiedä uskoiko hän sitä edes, mutta totta se vaan on. En tiedä miksi se niin paljon merkkasi mulle. No oltiinhan kyllä n. 2,5 v yhdessä, sitten tuli ero, jonka syy on vieläkin hieman hämärän peitossa.

 

En varmaan koskaan tule enää rakastumaan. Eikä kukaan tälläistä peikkopoikaa haluaisikaan. Jeps, jään tässä kai tuijottelemaan ulos ikkunasta jos sieltä joku prinsessa näkyisi, joka olisi mua varten, mutta tuskin kuitenkaan.

02.04.2009 - 10:35

Eilen oli aprillipäivä.  Mulle ei tehty kyllä mitään erikoisia aprillipiloja, mitä nyt medioita kattelin, ni löyty muutama pila, muttei sen kummempaa, ja tajusin muutenkin niistä heti, että piloja ne on.

Viikko on mennyt ihan kivasti, palkkakin ropisi tilille. Tuli jopa vähän enemmän kuin luulin, nyt pitää kyllä vähän säästellä, viikonloppukin kyllä tulossa. Mietin, että jos ostais viiden euron viinipullon ja jäis himaan chillailemaan. No ei ainakaan baariin.  Himassa vois kuunnella koko viikonlopun musaa. Pomppia ja hyppiä sen tahdissa ja katsella leffoja. Ei oikeastaan väliä saisinko leffailtaan seuraan, kun tuntuu niin väsyneeltä, et on kiva vaan nukkua pitkään ja olla vaan. Kyllä mä taidan yrittää jotakuta kutsua vaikka perjantaiksi yöksi, muttei haittaa vaikka kukaan ei tulisikaan. Pitkästä aikaa voisikin viettää ihan yksin viikonloppua. Siivotakin ehkä pitäis, mutta kattoo nyt mitä sitä jaksaa tehdä.

Nyt täällä töissä kirjoittelen, vähän tässä tylsistyttää, kun tehny tätä samaa duunia kokoajan. Tai sitten tänään on vaan väsypäivä. Kyllä tää ihan mukavaa on, mutta vähän puuduttavaa istua vaan koneella. Onneksi on jo huhtikuu, ni kesä alkaa jo olla lähellä. Puistokausi onkin jo avattu. Sais kyllä ilmakin lämmetä, sellaset +15 astetta ois tähän aikaa jo ihan hyvä. Hieman on vielä lunta, mutta ei onneks paljoa.

Tänään taidan olla töissä johonkin neljään asti. Kun tullu lähdettyä viime aikoina hieman aikasemmin, ni tullu kellokorttiin miinuksia, vissiin saa olla jotain 6-8.tuntia miinuksella, mut joo mulla tällä hetkellä kyllä vaan jotai 1.30 h miinuksella, ettei se nyt mikään paha ole vielä.

Jääkiekon MM-kisatkin lähestyvät jo kovaa vauhtia, eka leiriryhmä jo nimetty, ja tänään ne pelaa Unkaria vastaan. Aika eksoottinen vastustaja, saas nähdä miten Suomi pelaa. Toivottavasti Riksman pelaa maalissa, ja ois mahdollisimman pitkään mukana tuossa ryhmässä. NHL:stä saattaa joku maalivahti tulla, ykkösmaalivahdin paikka olis auki. Joko Pekka Rinne tai Niklas Bäckström.

Sitten toukokuussa on vielä nämä euroviisutkin, pikkusen kyllä hävettää suomen puolesta. Kun edustajamme on Waldo's People. Voi juma mitä ysäriPASKAA.. Ei sellaista jaksa kukaan.  Noh, sillä koitetaan sitten finaaliin päästä. Mutta itselläni ei ainakaan suuria ennakko-odotuksia nyt ole, eipä ainakaan tule suurta pettymystä. :D

30.03.2009 - 10:29

Ei varmaan, no enpä ole myös itsekään aikoihin tänne kirjoittanut.

Noh, mitäs tässä on nyt tapahtunut, ei oikein mitään. Sairaana on taas tullut oltua, viikon pituinen flunssajakso. Nyt jo melkein ohi. Duunissa tässä kuitenkin ollaan, ja ihan lepposilla oloissa. Jess! palkka tulossa tossa vika päivä, ja postissa tuli myös kirje, että oon maksanu liikaa sairaalamaksua, että ne palauttaa sitten mun tilille n. 17 €. Massia alkaa tulemaan siis. Oli tossa pieni jakso, jolloin massit oli pikkusen tiukalla, yhden tapahtuman johdosta, mutta onneks viime viikon selvisin jotenkin. Ei tullut viikonloppunakaan siksi oltua missään,  nyt oon myös saamassa lääkekorvauksista duunipaikalla korvauksen. Kun sivareille korvataan tietty kaikki reseptilääkkeet, ja nyt sain sit antibiootteja reseptillä. Aika hyvin asiat tällä hetkellä, sais jo kyllä noi lumet sulaa, sitten alkais taas puistokausi. Olis aika siistiä.

Tänään ajattelin vähän rentoutua, juoda muutaman pullon bisseä, ja syödä vaikka hyvää ruokaa. Mutta nytpäs menen tästä takaisin töiden pariin. heippa!

23.02.2009 - 10:04

Taas blogin kirjoittaminen vähän jäänyt. Helmikuu on ollu ihan jees tässä alkuviikkoina. Pientä hajottamista kyllä on tullut nyt vasta tän sivariajan aikana.  Ei sillä, ettenkö viihtyisi täälä, ja työ on ihan mukavaa. Mutta olen huomannut sen ilmapiirin.. työntekijöiden kesken ei aina ole ihan hyvä henki. Varsinkin pomot täällä ei mun mielestä ole aina tehtävien tasalla.

Oikeastaan pomoja ei täällä hirveästi edes näe, he tulevat näkyviin vain silloin, jos jokin on mennyt väärin. Ei kannusteta työntekijöitä mitenkään. Kahvitauoilla näkyy helposti, että monilla täällä on työuupumusta, yms.

Pomo on ollut mua kohtaan ihan ok, mutta en kuitenkaan pidä hänestä. Hän on minusta jopa vastenmielinen ihminen. Kun hän puhuu, niin puolestakaan en saa selvää, puhuu epäselvästi.  Tämän takia on tullut muutamia väärinkäsityksiä, kun ei ole selvästi sanonut, miten joku asia tehdään tai yms. Alussa kun tulin tänne, niin ei hän oikein perehdyttänyt mitenkään tähän hommaan. Pisti vaan asialle jonkun muun, jonka kanssa vietin ensimmäiset parit viikot, ja katsoin sivusta, että mitä täällä tehdään. Pomo antoi vaan paperinivaskan, että lue tosta.

No, en tiedä johtuuko tämä ihme vuodatukseni nyt maanantaipäivästä, kun maanantait tunnetusti ovat niitä ärsyttävämpiä. Mutta joo, kai mä täällä jaksan loppuun asti olla. Pikkasen helpottaa tossa muutaman kuukauden päästä, kun täällä jää porukkaa eläkkeelle.

Muuten täällä on ihan kivoja työkavereita. Sen voin kyllä sanoa, että olen nähnyt paljon parempia esimiehiä joskus.

Toivottavasti tää olo jotenkin paranee, tuntuu aika ärsyttävältä päivältä taas. Nii ja toivottavasti tästä viikosta ei tuu kunnon vitutusviikkoa.

No, mutta lopetanpa tällä kertaa.

02.02.2009 - 12:01

Näin se aika menee, nyt jo helmikuu. Monilla tuo tipaton varmaan loppunut, hah itellä se ei edes alkanut, tai no olihan siinä muutama päivä. Nyt olen jättänyt bissen juomisen aika minimiin. Punaviinit ja muut käy, mutta ei bisse ja makeat liköörit.

Viikonloppu meni ihan kivasti. Kävin myös urheilemassa hiukan. Lauantaina tuli käytyä yhden vanhan koulukaverin kanssa muutamilla. Ei kyllä kovin pitkään oltu liikkeellä, mut sillee et ehdittiin vähän aikaa jutella. Ei ollu kyllä fiiliksiä sillee kunnolla dokaa.

Katselin yhdistetyn kisoja viikonloppuna. Onneksi Anssi Koivuranta otti sitten voiton eilen. Otti taas lisää eroa muihin maailmancupissa.

Tästä on hyvä jatkaa tätä viikkoa eteenpäin. Näyttäisi aika aurinkoiselta säältä tällä hetkellä. :)

24.01.2009 - 19:04

Anteeksi kauheasti kun en ole ehtinyt päivittää tätä blogia. Aikaa on jo kulunut, ainakin muutama viikko viimeisestä merkinnästä. No, mutta eipä se mitään. Synttärit oli tos muutama päivä sitten. Tuli taas vuosi lisää ikään. Jeejee. Sain kavereilta kaikkea hauskaa. Viinipulloja tuli useitakin.  Hah, tuskin tätä blogiakaan on kukaan sinä aikana kaivaillut kun en ole uutta merkintää saanut aikaiseksi, eihän tätä kukaan edes luekkaan. Hahah..

Töissä on mennyt ihan kivasti, kuinkas muutenkaan. Tosi nopeasti on mennyt aika. Muistan vielä ihan kuin olisin eilen, vasta mennyt käymään Lapinjärvellä, ja istunut siellä baarissa muiden sivarityyppien kanssa. Sitten aina perjantai-aamuisin lähtenyt bussilla kohti stadia, tai sitten toiseen suuntaan mökille tai broidia katsomaan, ja pitämään hauskaa.

Tällä hetkellä ei oikein ole tekemistä,  ei huvita lähteä mihinkään, koska rahaa siinä tuhlautuu vaan. Vaikka ei mulla ihan nollasaldo ole, mutta silti, nyt en ole edes himassakaan tänään. Nyt vedän tässä lapin kulta bissee samalla, ei muuten hirveästi ole tullut dokailtua tammikuussa, ne synttärit siinä vaan, mutta ei muuten.

Vähän kyllä taas on masentanut. Ei ihan putkeen oo mennyt tämä tammikuu.  Sinkkuna tässä edelleen. Ei kukaan tälläistä rokkipoikarumiluskulkuria halua. Noh, eikait tässä mitään, pitää vaan odottaa. Mutta sitten jos vielä jonku viiden vuoden päästä samat fiilikset on, ni voisi vaikka delaa. Hah, sehän olisi se kuuluisa 27.vuotiaan raja. Niin tai sit Kurt Cobain ottaa mun kehon omakseen, ja elän siis Cobainina. Elämä jota Cobain olisi kuitenkin halunnut vielä elää. Niin, hän eläisi sen Suomessa, ja minussa. :DDD

Nukkuminen on ollut tammikuussa ihan hyvällä pohjalla, muutaman kerran olen turvautunut seroon, mutten tietty joka yö viitsi, koska vieläkin on sellainen pelko, etten sitten arkiaamuisin heräisikään ihan niin aikaisin kuin pitäisi.

Jees, mitäköhän tässä vielä tänään tekisi. Voisi katsoa vaikka dvd-leffoja.

Vähän harmittaa se, että muutamien teidän blogit ovat hävinneet jotka olette joskus lukeneet tai kommentoineet mun tätä päiväkirjaa. On tullut ihan hirveä ikävä. Missä esim. Furyflame olet :( Tai eleonore.

Miksi aina ystävystyn kaikkialla liian helposti. Myös  ihan oikeassa elämässäni. Eli jos vaikka tapaan jonku vaik kahvilassa tai baarissa. Ni seuraavan päivän jälkeen muut eivät käyttäydykään enää niin ystävällisesti mua kohtaan, tai ovat jo unohtaneet mut.

Joo, mutta taidan lopettaa tähän. Kaikille hyvää vointia! (jos teistä kukaan ees siellä enää lukee)

08.01.2009 - 08:58
Pitkästä aikaa taas tulee kirjoitettua. On pikkuisen väsymys taas ollut tällä viikolla, joten oon jo mennyt tosi aikaisin nukkumaan. Eilen tuli mentyä jo ysiltä. Heräsin jossai puoli seiskalta. Ihan mukavat unet sain, enää tää ja huominen päivä, ni olis taas viikonloppu. Tällä kertaa viikonlopusta tulee kyllä vaan ihan rentoilua, tuskin jaksan tehdä mitään ihmeellistä. Ruokaa ja musiikkia viikonloppu täynnä. Niin ja voisi siinä samalla katsoa vaikka hiihtokilpailuja telkkarista. hehheh.

Nyt taidan ottaa kyllä seuraavan kerran alkoholia vasta viikonpäästä.  Ei kyllä ihan tipattomaa pysty viettää, ku on juhlia tiedossa.
Näköjään on tää vuodatus.netin ulkonäkö vaihtunu. Ihan mukavalta näyttää. Ehkä vähän myös selvemmältä kuin ennen.

Mitäköhän tähän nyt vielä keksisi. Ihan peruselämää ollu tässä nyt uudenvuoden jälkeen, työt jatkuu taas. Kohta päivärahakin nousee. Flunssa taas välillä, mutta kyllä muuten ihan jees, kirjoittelen tässä taas jokupäivä kun kerkeän. :)
02.01.2009 - 03:01
Taidan olla uudenvuoden kunniaksi jopa ihastunut. En tuohon tyttöön josta kerroin, mutta yhteen todella todella kauniiseen blondiin. Se muistuttaa ihan Paris Hiltonia. :DDDD Mutta se on kuitenkin sellainen rokkityttö. Aww, oltais yhdessä kuin Kate Moss ja  Pete Doherty.  Kunnon bilerokkarit. Noh, ehkä tämä on vaan haaveilua, mutta ehkäpä sekin on hieman ihastunu muhun, mutta saapa nähdä. Tällä hetkellä rakastan elämää. Mutta jonain toisena hetkenä se voi olla yhtä paskaa. Mun pitäs ehkä mennä lääkärillä käymään, koska mulla on muka liian korkea verenpaine. Tai ainakin mitä mutsi jaksaa mittailla ku meen sinne käymää. Joulunakin se oli siitä huolissaan. Mut jotenki en haluais mennä. Toisaalta, silloin vois lääkärille jutella kaikki maailman asiat, ni ehkä saisin myös muitakin reseptilääkkeitä. Mutta no en tiedä. Tahtois välillä vaan unohtaa kaiken paskan, ja nauttia siitä mitä tällä hetkellä on. No, mutta eipä tässä muuta. Taidan jo mennä nukkuu.
31.12.2008 - 00:55
Joulu meni. Oli ihan rattoisaa, lahjoja tuli muutama. Joulu meni niin kuten saatoin olettaa, että viiniä tulia juotua kivasti, ja sitten hiukan tuli lotrattua viinan kanssa. Mutta ei mitään ongelmaa seuraavana päivänä. Hih, olen onnekas kun ei mitään huonoja oloja. Joulun aikaan oli myös muutamat bileet joissa kävin. Ihan mukavaa oli olla siellä mukana. Juomia tarjoiltiin, eikä muutenkaan mennyt onneksi ollenkaan rahaa. Ja palkkakin oli tullut, että nyt on paljon käytettävää esimerkiksi huomiseksi.

Pari juttua kyllä vaivaa mieltä. Se, että olenko ilkeä ja vaan hyväksikäyttäjä. Koska olen menossa taas yhden tytön luo, jonka luona olen viettänyt muutamia iltoja, ja hän minun luona. Ollaan oltu aika läheisiä. Siis fyysisestikin. Mutta ei aina ole mitään tapahtunut. Nukuttu vaan välillä yhdessä samassa sängyssä ja silloinkin kyllä vaihdettu aika kiihkeitä pusuja. Pidän hänestä ihmisenä, mutta en usko että meillä olisi yhteistä sillä tavalla, että meillä olisi kunnon toimiva suhde. Se vähän mietityttää että olenkohan vaan hyväksikäyttäjä, mutta ei hänkään sillä tavalla käyttäydy, että olisi rakastunut muhun. Ehkä voi olla jotenkin ihastunut, muttei muuta. Joku mussa sanoo, ettei rakastuminen tuohon tyttöön kannata. Koska jos vanhat merkit pitää paikkaansa, niin tuo tunne ei kauan kestäisi, koska jos olet täysin erilainen toisen ihmisen kanssa, ni se rupee vähän vaikeuttamaan kaikkea. Vaikea selittää.

No, katotaan nyt. Khih, katsotaan leffaa, olispa joku romanttinen leffa, silloin en voi olla ja vaan tuijottaa leffaa. Katsotaan mitä tulee, ehkäpä leffan antama viesti voi laukaista tytössä jotain, ja kiihkeä pussailu voi johtaa johonkin ;) Tosin, en tiedä mitä ajattelisin tästä. Eka kerralla ku nähtiin, ni toin sille viiniä, ja se oli myös ite ostanu, hih, ja sit me juontiin kummatki pullot, se oli aika kännissä kyllä. Noh sen jälkeen myös suht kiihkeää oli meno :P mutta ei sitä kyllä aamulla ainakaan kaduttanu. Jees, yöllä olin ihan siinä kiinni, ja  suloisesti aina hipsuttelisin sen nassua.Hassua kuin se tuhisi siinä. En sentään siinä ruvennut mitään likaista tekemään, vaikka hei, nykypäivänä ei kenestäkään tiedä mitään, ja mehän oltiin vasta eka kertaa tavattu livenä. No mutta joo, nyt heitän nämä vaikeat ajatukset pois, ja palaan tähän asiaan, sitten kun olen vieraillut tämän tytön luona. Kiitos ja hei !
19.12.2008 - 14:39

Nykypolitiikka tuntuu olevan näinä päivinä todella huonossa jamassa Suomessa. Tällä hetkellä eniten oudoksun Kookomuuksen ja muiden valtapuolueiden mielipidettä ihmisen omasta vapaudesta tehdä asioita, tai vastavaavasti jättää tekemättä. Ensin oli Lex Nokia jupakka. Lex Nokiaa on sanottu hauskasti urkintalaiksi. Sillä nyt päättäjät ovat ryhtyneet edistämään sellaista lakia, että työnantajat saisivat penkoa omien työntekijöidensä sähköpostin tunnistetietoja, jos hän epäilee liikesalaisuuksien vuotoa. Tämä koskisi kaikkia muitakin, esim tällaisia palveluita : kirjastot, koulut, ja muut yleishyödylliset paikat. Mitä näitä nyt on. Ymmärrän kyllä yrityksiä, sillä tavoin että haluavat estää salaisuuksien vuotoa, mutta sehän olisi myös aika vakoilu toimintaa. Ei tuollainen käy päinsä. Tällä tavoin jokaisen opiskelijoiden, ja jopa kirjastokäyttäjien tietoja voisi vakoilla.

Hassua se on. Jos tuollainen laki tulisi voimaan, niin miten kävisi Suomessa kaikkien nettipalveluiden kuten FaceBookin, Myspacen, yms muut. Sillä niitä pystyisi tarkkailemaan helposti, tulisi aika Isoveli fiilis, kun sua tarkkaillaan.

No sitten toinen asia. Nyt ollaan kieltämässä jo nuuskan käyttöä, sekä tehtäisiin myös tupakkaan lisää rajoituksia. Ei saisi olla näkyvillä siinä kaupan kassalla tupakkatuoteita ja muita. Sekin, jos ostat tupakkaa ala-ikäiselle, niin tulevaisuudessa voit joutua istumaan linnassa siitä. Jopa on naurettavaa. Ei tällaista Suomea voisi ikinä kukaan uskoakaan olevan olemassa. Suomen pitäisi olla vapaamielinen maa. Ja nyt ollaankin kertaheitolla uudistamassa kaikkea, ja tehdään lakeja. Kookomuskin luulee, että ihmisiä valvomalla ja rajottamalla saadaan parempi yhteiskunta. Nyt kyllä puututaan todella pahasti yksilönvapauteen. Itse voin sanoa, että olen ostanut ala-ikäiselle tupakkaa. Minkäs sille voi, kun joku kavereista on vielä 17.v ja noin. Olisipas aika hauskaa selittää siellä linnassa, kun joku kysyy, että mitä sä oot tehny ku oot joutunu tänne. Sit vastaa, että joo, ostin alaikäiselle tupakkaa. Toinen siinä vieressä on tappanu jonku, ni kiva.

Nuuskan käytöstä olisi tulossa myös rikos. Tämä menee jo tosi tosi pitkälle. Vaikka itse en käytä kumpaakasan, siis nuuskaa, enkä polta. Niin kyllä jossain se raja pitää mennä. Nuuskaa tänä päivänä suomessa saa tiskin alta, jos tietää missä sitä on. Olisi se kyllä todella ihme homma, kun kävisi risteilyllä, ja olisi Ruotsista ostanut muutaman purkin nuuskaa, niin jäisit tullissa kiinni. Parin vaivaisen purkin takia. Että hohhoijjaa vaan. Kohta en kestä täällä Suomessa asua jos se tällaiseksi menee.

Tänään ainakin muutamalla bissellä voisi käydä, ja sitten peiton alle musaa kuuntelemaan. Tekis kyllä mieli vetää känniks tämäkin päivä. :D

18.12.2008 - 08:52

Hieman väsymys painaa päälle, senkin takia myös, että olin kipeä tuossa. Flunssa tuli uudestaan, ja silmätulehdus. En sitten jaksanut hirveästsi pyöriä netissäkään. Katselin telkkaria, ja nukuin. Ei sinänsä häirinnyt sairaanaolo, vaikka ei se nyt niin herkkua ole, kun nenä tukossa ja kaikkea. Eilen palasin töihin. Ei olisi millään jaksanut. No mutta onneksi kohta on jo viikonloppu, ja joulukin. Äh, tosin ihan viikonlopusta mun loma ei ala. Se alkaa ehkä maanantaina, tiistaista en tiedä vielä. Saattaapi olla siivouspäivä vaan, että silloin ei kovin mitään erikoista täällä. Varmasti pääsee ehkä aikaisemminkin pois joulunviettoon. On sellainen olo, että viikonloppuna lukitsen itseni neljän seinän sisään, menen lämpimään peiton alle ja juon kuumaa rommia. Sieltä tulee kivasti myös urheilua jota voisi katsoa. Ah, talviurheilu on niin ihanaa. No, silloin on kiva katsoa kun kärjessä on suomalaisia. Varsinkin yhdistetty on ollut tänä talvena tosi kiinnostavaa, kun maailmancuppia johtaa Anssi Koivuranta. Perjantaina nään ehkä yhden kaverin Tampereelta. Silloin olisi kiva käydä vaikka jossain baarissa pistäytymässä. Oon antanu nyt maksan vähän huilata. Saa nähdä minkälaiset nuo joulun ajat ovat. En pysty kyllä tammikuussa pitää mitään tipattomia, kun sillon sattuu olemaan mun synttärit.

Oho, vähän on mennyt nopeasti tämä aamu. Olen kyllä hommiakin paiskinut, mutta välillä tätä kirjoittanut. Aah, tänään olisi vissiin tarjolla glögiä. Pidän ehkä tänäänkin vaan sisähengailu päivän. Ihan mukava on viettää aikaa sisällä, ja nyt mulla olisi vielä katsomatta muutama leffa mitä oon ladannut/ostellut.

Harmi kun päivällä ei tule koskaan mitään hyviä ohjelmia, tai ainakaan silloin kun oot kipeä. Joskus kun katson töistä et mitä tänään tulisi, niin eiköhän siellä ole menossa joku kiintoisa ajankohtaisohjelman uusinta päivisin, mutta tätä ei tapahdu koskaan silloin, kun olisin himassa. Tosin tulee niitä chat-ohjelmia, ja musta ne on oikein mielenkiintoisia seurata. Varsinkin nyt joulun aikaan. Nyt kun olin kipeä, niin jostain syystä en jaksanut tuijottaa niitäkään.

Tähän on hyvä sitten lopettaa. Hauskaa joulunodotusta. !

15.12.2008 - 09:40
On taas aika väsynyt olo. Eilen tuli sitten innostuttua lähtemään baareihin. Sunnuntaina on mukava kyllä baareillakkin, kun ei ole paljon porukkaa. Suomi voitti sitten salibandyssa MM-kultaa. Sitä peliä katselin baarissa, ja myös sitten katsottiin myös idols finaali siellä baarissa. Koop sitten voitti. Mulle oli ihan sama kumpi voitti. Kumpikin oli ihan jees. Nyt on kyllä tosi suuri väsymys, ja oon töissä. Viikonloppu meni muutenkin ihan kivasti. Töissä yritän sinnitellä tonne neljään asti. Nopeasti aika varmaan menee. Meen kyllä päikkäreille kun töistä pääsen. Sen jälkeen voisikin vaikka siivota tai jotain ja katsella uutisvuodon uusintaa.  Mutta heippa nyt, en viitsi tylsentää teidän päiviänne. :D
09.12.2008 - 18:26
Onpas ollu taas kunnon luminen päivä. Aamulla satoi, kun lähdin töihin, ei se paljo haitannut. Ihan mukavaa kun vähän luntakin tulee, no päiväsaikaan lumentulo loppu, mut sit ku pääsin himaa ni alko taas sataa, heitin pienen lenkin, ja sitten se lumipyry vasta tulikin. Kävin kaupan kautta, ja ostin tonnikalaa ja kananmunia. Teen varmaan jotain tonnikalasalaattia. Ostin myös muutaman tölkin glögin makuista siideriä. Nyt kuuntelen kämpilläni musaa, ja odottelen, että salkkarit alkaisi. Äh, tekisi mieli poltella kynttilöitä, mutta ku en löytäny täältä yhtään, enkä nyt viitsi lähteä kauppaan takaisin ja lisää rahaa kuluttamaan.

Niin, en muista mitä viimeksi kirjoittelin, mutta joo. Veronpalautukset tuli tilille. Ja pitihän se lähteä sitten muutamille bisseille.  Torstaina meni siis aika myöhään, noh ei onneks niin myöhään kun joskus on mennyt. Kävin vielä grillillä ottamassa jonkun turhan hampurilaisen. Kaikkein hauskinta siinä on, että söin sen vasta himassa. Sain aika huonossa paketissa sen. Oli sit vähä paha olla se kädessä dösässä. No, sitten ku pääsin himaa, ni söin sen. Pistin sinne kyllä himassa kaikkee tomaattia ja salaattia, ku ei näyttäny niitä siellä olevan. Seuraavana päivänä joskus illalla huomasin, että mun hupparissa oli jotai ihme likaa, ja sit haistoin sitä. Ni hyij, se oli sitä kastiketta. :D Oli varmaan bussissa tippunu, ku yritin pitää sitä kädessä. Duunissa on menny ihan ok:sti. Tällä hetkellä päiviä vielä jäljellä jotain 215. Nopeasti aika menee. Tammikuun 10.pvä  Nousee päiväraha,silloin se on jo 6,50.€ :DD Se tarkoittaa siis sitä, että päivässä tienaan vaan 18,50 € yhteensä. Aika orjatyövoimaa perkele.:D
No, onneksi tupakkaa ei tule kovin paljoo vedettyä. Ihan joskus vaan muutamat sauhut.
Kohta taitaa nuo salkkarit alkaa, joten tästä häippäsen nyt.
01.12.2008 - 19:26
Nyt on sitten eka päivä joulukuuta. Äh, eikä mulla ole edes joulukalenteria. Vähä kyllä harmittaa, enkä ole edes tehnyt vielä mitään jouluista. Voisi ensi viikonloppuna tehdä vaikka joulutorttuja ja pipareita. En taida dokailla ens viikonloppuna. Tai ihan vähän ehkä. Mutta ei mitään erikoista. Pikkunen joulufiilis on, vaikken nyt kovin jouluihminen ole. Heh, Nightmare before christmas. Aww, Simpsoneitten joulu on kyllä ihana joulutarina. Tuli muuten mieleen, etten ole hirveästi edes nähnyt mitään joululeffoja. Tietty lastenleffat, yms. Sitä viime vuoden joulutarinaakaan en ole nähnyt. Joulu menee varmaan samanlailla kuin ennenkin, tylsäillään perheen kesken. Juodaan viiniä, bisseä, yms. Jouluna saa juoda, ilman että sitä katsotaan pahalla. Mummolla on ihana käydä jouluna, ja etenkin ku se on vielä niin hyvässä kunnossa, ja höpöttää kokoajan.

Rokkari on tällä hetkellä aika väsynyt, ja väsymystä tuo myös toi ankea sää. Nyt voisi vaikka katsella salkkarit ja kohta jo nukuhtaa. No ei kyllä ehkä vielä. Tänää voisin loppuillan katsoakin vaan tv:tä ja sitten nukahtaa jossain vaiheessa. Aamulla herätä ihanaan aamuun, heh toivottavasti ei satais taas.  Noh,  nyt alko salkkarit, ja rupeen syömään tässä jotain.
27.11.2008 - 15:25
Tänään kävin shoppailemassa vähän kaikenlaista. Vansin kengät hommasin (taas.), muutaman t-paidan, hiustuotteita, yms. Muuten ei oo mitää ihmeellistä tapahtunu. Nyt voisi jo pikkuhiljaa tässä aloitella viikonloppua. Vähän sellaset fiilikset on, että vois piipahtaa jossakin muutamalla bissellä tai jotain.

Äh, nyt ei oikein tekstiä irtoa. Heh, miksiköhän aloitin tätä kirjoittaa. No joo, ehkä nyt vois kehittää jotain kirjoitettavaa.

Kirjoitetaas nyt vaikka politiikasta, heh vaikka varmaan monet tämän blogin seuraajista ei pidä politiikasta, mutta nyt kun en keksi muutakaan. Paavo Arhinmäki ja puolueensa vasemmistoliitto aikoo ottaa ison harppauksen kohti uudenlaista tasa-arvoa. Vasemmistoliiton taivoteohjelmassa todetaan mm. tällaisia asioita:

1. Samaa sukupuolta olevilla vanhemmilla pitää olla kaikki samat oikeudet ja velvollisuudet kuin eri sukupuolta olevilla vanhemmilla. Myös adoptio-oikeus on laajennettava samaa sukupuolta oleville pareille. Adoption saamista on ylipäänsä helpotettava.

2. Avioliittolaki on muutettava sukupuolineutraaliksi.

Olen samaa mieltä, on se kumma kun ihmiset Suomessa tuntuvat elävän viime vuosituhannella, ja nykypäivästä ei merkkiäkään. Täysin ennakkoluuloisia kaikki uutta kohtaan. Sitten kaikkia toisinajattelijoita pidetään vähän sellaisina "vaarallisina ihmisinä"

Niin ja vielä armeijasta. Taas on tullut julkisuuteen simputustapauksia, ja niitä tapahtuu päivittäin, mutta kaikki eivät halua tuoda niitä julkisuuteen. Itse olen kyllä rauhanpoika, mutta jos joku tulisi urputtamaan siitä, että minä satuin hymyilemään, niin kyllä rupeisin sanomaan takaisin ja kunnolla. Jos olisin armeijassa, ni ei nuppi kyllä tollaista kestäisi, räjähtäisin ihan kunnolla. Siis ihan käsittämätöntä pelleilyä. Haluammeko me suomalaiset todellakin, että tällaista tapahtuu joka päivä? http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809228308590_uu.shtml . Siinä yksi tapaus. Niinkun mitä helvettiä, ei saa hymyillä. No minkäs sille vittu voi jos hymyilyttää, ja sit vaikka muutenki olis sellanen, että helposti repee. Mä ainakin rupean nauramaan aika helposti. Siis jumalauta. Nauraminen on ihmisen tavallinen reaktio

Sitten toinen tapaus, vähän tuoreempi. http://www.iltalehti.fi/helsinki/200811268645094_hi.shtml
Alokasta uhkailtiin jopa luodeilla, ja ei ei ei.... Miten voikin olla niin nolot syyt. Syynä olivat pitkäksi päässeet hiukset ja sormus sormessa. Pitäisiköhä tälle vielä nauraakkin. Ei varmana olis uskaltanu ampua ketään se alikersantti. Mä oisin sanonu, et ammuppa vaan, ni omapahan on omatuntosi. Vai voisiko armeijassa olla niin kylmiä ihmsiä ja suomalaisia, että eivät lopulta edes olisi pahoillaan siitä mitä tulikaan tehtyä. No eipä yllättäisi, kun armeijasta on kyse.
25.11.2008 - 07:34
Univaikeus on vielä hieman päällä. En ole kuitenkaan ottanut mitään lääkettä siihen, enkä oikein nyt viitsi lähteä lääkäriin siitä juttelemaan. En ehkä edes saisi mitään reseptiä, kyllä tää varmaan lähtee tästä ajan kanssa pois. Jos tulee ongelmaa, niin voinhan mä siltä kaverilta kysyä, että saisinkos muutaman lääkkeen.

Maanantai alkoi ihan hyvin, vaikkakin olo oli flunssainen, soitinkin sitten töihin, että en tule tänään töihin. Mulle sanottiin sitten, että ole rauhassa nyt kolme päivää poissa, jos sen jälkeenkin on kipeä olo, ni meet sillo lääkärille, muuten saan olla nyt vapaasti siis keskiviikkoon asti, eli menen varmaan sitten torstaina taas töihin. Tietty voisi mennä lääkäriin ja puhua samalla univaikeuksista, mutta äh, ehken kuitenkaan. Tosi ihana vaan chillailla ja peikkoilla omassa himassa ja ryömiä omaan pesään ja haaveilla koko pitkä päivä, ja kuunnella musiikkia. Eilen tein kasviskeittoa pitkästä aikaa, tosin en hirveästi kasviskeitosta edes tykkää. Siihen tuli kesäkurpitsaa, josta en todellakaan pidä, siis ainakaan raakana, ei se kyllä kovin paljon millekkään maistu. Mutta tulipa nyt tehtyä. Hyvää flunssaruokaakin tuo. Mutta toisaalta tekis ihan sikana mieli lähteä johonkin raflaan syömään. Vaikka Chicosiin. Viikonloppuna varmaan vois taas lähteä baareilemaan. En oo vähään aikaan ollut silleen kunnolla kunnolla baarissa, mitä nyt välillä tullut pistäydyttyä.

Ensi maanantaina sitten olisi eka joulukuun päivä, ja palkkakin tulisi silloin. Hei tietääkö kukaan, koska nuo veronpalautukset onkaan maksussa? Sieltäkin tulisi sitten rahaa. Ei tässä mitenkään huono rahatilanne ole. Tilillä on kokoajan rahaa, ei muuten ikinä ole ollut sellasta tilannetta, että oon käyttäny kaiken minkä oon saanu. Monesti jollakin kaverilla on tili nollassa. Vaikka oon tällainen taiteilijaolento niin ihmettelen sitä kyllä, ehkä mä oon sit sellanen spontaanin säästäväinen. :DD

Hih, aika hauskaa kun just on kipeä, niin heti tulee isoimmat lumimyräkät, joten en oo joutunu niistä kärsimään. Kohta voisi käydä suihkussa, vai pitäsköhän nuhasena edes käydä suihkussa. Nooh, ainakin nassun pesen ja pistän päivävoiteet, kaupassa voisi käydä, ja muuta. Kuunnella vaan musaa koko päivä. Telkkarista ei oikein tuu mitään näin päivisin. Äh, on se tylsää.. ku joskus harmittaa, et jotku uusinnat tulee just päivällä, mut sillon ku vois katella, ni ei tuu mitää mielenkiintoista. Vois tulla kaikki salkkarit uusintana aamulla. Vitsi, tekisi mieli lähteä keskustaan, pitäs vaan pukea hyvin ettei vilustu enemmän. Nyt kun olisi aikaa hengailla sielä kunnolla. No ehkä mä lähdenkin, kun ei ole niin kylmä ilmakaan tuolla. Toisin olis, jos siellä ois tosi paljon pakkasta, nyt ei vissiin edes ole pakkasta. Jeah, täällä himassa mä vaan rokkailen tällä hetkellä. Vois mennä suoristaa hiukset, ja tehdä kunnon rock kampauksen. Harmi vaan jos lunta sataa ulkona, ni pakko laittaa pipo, ku en halua et kampaus menee perseellee ja sit tulee taas kiharammaks ku se kastuis.

Jeah, tällä hetkellä kuuntelen Kuolleita Intiaaneja. <3 "Kukaan ei voi elää ilman aivoja, paitsi hullut" Mä elän ilman aivoja. :>
21.11.2008 - 21:05
Pari päivää ollut jo aika väsynyt, mutta kuitenkaan ei uni  tahdo tulla. Nukkumatti ei oo varmaan enää mun kaveri, yhyy. Myös joku unikaveri ois kiva. Sellainen pörröinen tyttö. Ollu jotain pientä meneillään, aina tässä välillä. Muttei mitään ihmeempää.

Niin, takaisin tuohon univaikeusjuttuun.. tällä viikolla on tosi pieneksi jäänyt unet. Parhaimmillaan oon vasta nukahtanut kunnolla joskus neljältä yöllä.  pieniä ahdistuksia, ei sen kummempaa. Menny sit parvekkeella haukkaamaan raitista ilmaa. On sitä tullu käytyä baarissa myös. Tänään en mene mihkään, muutaman oluen himassa olen juonut. Päätin, että tänään nukun vaikka väkisin. Kokeilen seroquel lääkettä, oon lukenu et se vois toimia unilääkkeenä. Kuulemma tunnin päästä siitä ku on ottanu lääkkeen, ni tipahtaa. Meen valmiiksi sänkyyn, ja pistän vaikka leffan pyörimää. Saa nähdä minkälaiset vaikutukset. Lääke on kyllä vaan 25mg. Mutta vissiinkin pienempi määrä toimii paremmin ku isot. Tässä sitten iltapalaa vedän, ja katson simpsoneita. Jotenkin tänään ei kiinnostanut tehdä mitään. Tai siis lähteä juhlimaan, ja olla kunnon kännissä, vaik tykkäänki. Mutta tuntuu vaa, että menee liikaa rahaa. Tosin oon aika säästeliäs ollu nyt. Huomenna voisi keksiä kyllä tekemistä, en ehkä kestä olla neljän seinän sisällä koko viikonloppua katsomassa vaan telkkaria ja leffoja. Toivottavasti näkisin muutaman kaverin. Aamuksi jätin pari bisseä jääkaappiin, saa nähdä miten vaikuttaa tuo lääke, ku on muutaman bissen juonut. Mutta mitä luin netistä, niin kyllä onnistuu juoda alkoholia. Kun joillakin tuo lääke on siis ihan psyykelääke. Yhdellä läheisellä ihmisellä on tuo lääkekuuri.

Mutta sepä tältä kertaa. Katsotaas nyt miten saan unta palloon. Vai näänkö jotain ihme harhoja, mutta nyt kyllä todella pakko saada unta. Kohta juoksisin muuten täällä himassa ihan hulluna ympäriinsä, jos joka yö jäis yöunet siihen kahteen tuntiiin.
19.11.2008 - 09:44

Olen miettinyt, että kuinkakohan moni näitä juttujanikin oikeasti jaksaa lukea. Sori toistan varmaan itseäni kokoajan. Olen kuin mikäkin Jutta Urpilainen. Hah, kokoajan kiittelemässä lukijoita. Olihan se aika hauska pätkä se Urpilaisen vaalihaastattelut.

BB:ssä alkaa jo loppu häämöttämään. Kolme tippuu ensi sunnuntaina. Tilanne oli eilen näkyvillä kuulemma Extrassa, mutta enpä ehtinyt katsomaan. Kuitenkin Tero johti, tietty.. kun tämä on niiiiiiiiiiiin väritön persoona, ettei sillä tottakai voi olla niin paljon vihamiehiä kuin Johanilla. Johanin esteeksi voittoon tuli tuo Afrikan matka, ja sen jälkeen ne BB:n lukuisat palkinnot mitä hän sai. Yleisö kääntyi näin häntä vastaan. Tero on ollut aika tasapaksu koko kauden ajan. Ei heittelyä sinne tänne inhokkiäänestyksissä.  varsinkin alussa oli hyvin hyvin näkymätön. Tämä näkyi BBplazan inhokki ja suosikkiäänestyksissä. Tasaisen varmaa tulosta teki hän. Johanilla taas on nousemassa päin tuo inhokkikäyrä, mikä sinänsä on huono asia mielestäni. Ei Tero vaikuta sellaiselta joka olisi voittaja-ainesta. Minusta hän on liian flegmaattinen.

Onneksi tuokin ohjelma loppuu. Olen oikeasti tota mieltä, ei tätä enää enempää jaksa seurata. Tietty asia olisi toisin, jos olisi talossa erilaisemmat ihmiset. Viime vuosi oli paljon mielenkiintoisempi. Viime vuoden naisasukkaat eivät kyllä miellyttäneet, tänä vuonna oli sitten Ansku. <3 Miiakin oli kiva rokkimimmi. 

Haluaisin olla talossa. Nyt kun heti perään alkaisi uusi kausi. No, ei kyllä monet enää jaksaisi seurata. Mutta ei mua sinällään ees se rahapalkintokaan kiinnostas. Haluaisin vaan olla, siellä voisi vaan huoletta viettää päivät pitkät. Ei tarvitsisi ajatella oikeata elämää, ei tarvitsisi kävellä yöllä kännissä himaan, ei mitään. Välillä voisi olla aika ahdistus, mutta mitäs siitä, kyllä ulkomaailmassakin ahdistutaan. On se ihan normaalia, mitä väliä sillä on että missä ahdistuu. 

Näin ollen tulin siihen tulokseen, että niille halukkaille.. jotka haluavat kokea jotakin suurta ja ennennäkemätöntä. Ja kun Suomessa "pitää olla yleinen asevelvollisuus" ( Minun mielipiteeni jo tiedättekin varmaan) Mutta päättäjät ovat nykyisinkin niin vanhanaikaisia, että kyllä.. Suomessa on vieläkin yleinen asevelvollisuus. Mietin, että nuoret miehet voisi valita vaikka vankilaan menon, sivarin tai sitten tuollaisen sivarikommuuni, että työpalvelus on siellä talossa. Tai no, ei se nyt työtä ole, se viikkotehtävien teko, mutta etukäteen olisi haettu sivaripaikka. Mutta taloon menevä asukas, on talossa ja häneltä vähennetään palveluspäiviä sen mukaan kuinka pitkään hän selviää talossa. Talo toimii samalla tavalla kuin tavis BB-talo. On päiväkirjahuoneita. Myös naisia olisi talossa. Heitä ei koske tuo sivarihomma. Mutta tietty nyt talossa nättejä tyttöjä olisi. Sitten äänestykset olis joka toinen viikko. Talosta ulos joutunut jatkaa elämäänsä tavallisesti, ja jatkaisi jossain palvelustaan, häneltä poistettaisiin se aika mitä talossa on vietetty. Palkka pomppaisi näillä sivareilla eri summiin kuin nykyään, joka pudotuksen kokenut voisi saada pienen lisän, ja palkinnon tuosta että osallistui mukaan taloon. Kilpailu voisi kestää hieman kauemmin kuin tuo nykyinen Suomen BB:t kestää. ei kuitenkaan mitään kauhean pitkään, se olisi ehkä jo hieman liikaa. Kaikilla menisi jo maku. 4 -5 kk olisi maksimi. Minä olisin heti valmis menemään. Hyviä bileitä järjestettäisi, ja olisi tosi jännäää.

 

Tällä lisäisi ainakin sivareiden näkyvyyttä. Armeija miehet olisi ainakin suljettu pois tästä skabasta, tämä "leiri" olisi päinvastoin kuin intti, sellainen jossa nimenomaan tarvii omaa ajattelua. Eikä tänne voisi tulla sillä asenteella, että eipä kiinnosta paskan vertaa, mutta eipä tarvitse ajatella mitään, kun muut ajattelevat puolestani. Talossa ei siedetä minkäänlaista niskoittelua, täällä ei olisi hierarkiaa, sitä ylintä pomoa. Tottakai siellä on Big Brotherin tyylinen ääni. Mutta hän ei komentele, hän on kuin filosofi, joka on yksi tiennäyttäjä, antaa ohjeita, mutta ei sellaisia ohjeita, joita orjallisesti pitäisi noudattaa, antaa jokaiselle vapaat kädet tehdä antamiaan tehtäviä omalla tyylillä. Muuten kuitenkin samat säännöt kuin BB:ssä, että väkivaltaa ei suvaita, yms.

Kauppa saisi olla auki kokoajan, mutta sillä tyylillä, ettei päivässä sama ihminen saa käydä kaupassa joka kerta. Ja talossa olisi alko, mutta siellä ei olisi kuin viiniä,  koska viinaa jos olisi, se menisi aika pikkasen lapasesta.  :DD